Karoliina Jarenko ja Frank Martela pohtivat sisäisen motivaation merkitystä yritysten, ihmisten ja yhteisöjen menestykselle (Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 3/2014). Heidän mukaansa innostus ja sisäinen motivaatio mahdollistavat luovuuden ja tuottavuuden ja ovat siten perusta alueiden menestykselle. Kyse on todellisiin vahvuuksiin perustuvien mielikuvien luomisesta – onnistumisen tarinoiden rakentamisesta, jotka vetävät puoleensa lisää onnistumisia. Innostus syntyy rosoisesti näillä rajapinnoilla.
Sisäinen motivaatio on proaktiivista: tekeminen itsessään sytyttää henkilön ja hän etsiytyy tekemään itseään motivoivia asioita. Ulkoinen motivaatio on luonteeltaan reaktiivista: tehtävän itsensä sijasta huomio on siitä saatavista palkkioista. Sisäisesti motivoituneessa yhteisössä voidaan hyvin ja ollaan tuottavia. Innostus korreloi selvästi tuottavuuden kanssa. Tulevaisuushakuisessa johtamisessa sisäisen motivaation vaaliminen ja uudenlaisen työn tekemisen yhteisöjen rakentaminen nousee keskeiseksi. Koko kotihoidon koulutusohjelma tähtää sisäisen motivaation syntymiseen sekä yksilötasolla että työyhteisössä.
Sisäisen motivaation johtaminen merkitsee kolmen elementin vaalimista: omaehtoisuus merkitsee toiminnan ja valinnan vapautta, johtamisessa (vaikkapa teknologioissa ja työn tekemisen tavoissa) annetaan tilaa toteuttaa itseään ilman turhaa kontrollia, kyvykkyys merkitsee tunnetta oppimisesta, onnistumisesta ja osaamisesta ja yhteisöllisyys merkitsee sitä, että on osa välittävää yhteisöä ja pystyy tekemään hyvää muille.
Martela ja Jarenko nostavat esille vanhusten lisäksi kaksi ryhmää: syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja työelämästä pois jääneet kolmatta ikää elävät henkilöt. Ne molemmat ovat kotihoidon näkökulmasta juuri ne ryhmät, joiden osallisuuden uudet askeleet on pystyttävä rivakasti ottamaan käyttöön, mikäli mielimme säilyttämään hyvinvointiyhteiskunnan. Vantaa ja Oulu ovat tässä hyvin mielenkiintoisia: niissä molemmissa kotihoidon merkityksellinen tulevaisuus ei rajoitu vain vanhusten kotona asumisen mahdollistamiseen. Sekä Oulussa että Vantaalla on, poikkeuksena useimmista muista kotihoidoista, lapsiperheet. Riippumatta siitä, miten lapsiperheiden kotihoito on organisoitu, nousee keskeiseksi kysymykseksi, miten erittäin monilapsisten vahvoissa yhteisöissä elävien perheiden äitejä tuetaan, kun kulttuurillinen maailma ympärillä muuttuu ja perheen lapset elävät perheen arvojen kanssa ristiriitaisissa arvomaailmoissa jo varhain?
Kotihoidon henkilöstön kannalta tämä voi tarjota haastavan, merkityksellisen ja hyvin mielenkiintoisen näkökulman kotihoitoon. Sellaisen, jossa teknologialla voi olla hyvin paljon merkitystä ja jonka toimintamalleja voidaan siirtää vanhuspalveluihinkin. Talouden kannalta haaste on mielenkiintoinen: jos kotona asuminen ei mahdollistu yhden vanhuksen kotona, on kustannusvaikutus vuodessa noin 50 000€. Keskimäärin kustannus kestää alle kolme vuotta. Jos erittäin monilapsisessa perheessä joudutaan turvautumaan huostaanottoon, kun kotona asuminen ei mahdollistu, voi vuosikustannus ylittää miljoonan. Huostaanotto voi kestää keskimäärin seitsemisen vuotta. Ja vaikutukset ovat elinikäiset ja siirtyvät sukupolvienkin yli. Siksi haemme toimintamalleja yli organisaatio-, kulttuuri- ja ikärajojen.
